14. Tammikuu 2016

Kiitos kaikille viime vuoden monipuolisista luovuudestanne ja taiteestanne!
Vuosi on ollut antoisa ja mielenkiintoinen ja tuonut monta ilon aihetta!
Joulukuun musiikki kollaasit löytyvät TÄÄLTÄ


Luovaa ja Inspiroivaa Uutta Vuotta 2016 kaikille teemataiteilijoille! 


Tammikuun teemana on:

KÄSI SELÄN TAKANA
Eikä mikä tahansa käsi, 
vaan käsi jolla normaalisti piirrät/maalaat!
toista kättäsi voit käyttää tai keksi jokin muu konsti

Teemassa mukana:



Tee 6 teeman mukaista taideteosta. Yksikin työ riittää, mutta jos teet kaikki kuusi, niin onnistumisen ilon lisäksi saat papukaijamerkin. 
Merkin voit käydä hakemassa TÄÄLTÄ 

Lopuksi tee teemataiteistasi kollaasi! Kerään niistä pikkukuvat Kollaasit sivulle. 
 Sivulla ei ole erillistä linkitystä, vaan lisään kuvalinkin, kun olet sen postannut. 
Kollaasissa voi olla vähemmänkin kuin kuusi työtä.


38 kommenttia:

  1. Moni on varmaan piirtänyt "ei vahvalla" kädellään muutaman kuvan, mutta jos tekee niitä kuusi kappaletta totteleeko käsi paremmin?
    Hätätapauksessa voi piirtää sillä normaali kädelläänkin, kunhan pitää sen selän takana :D

    Digitaiteillijoita mietin, hiirikäden kun vaihtaa, niin onhan se aika haasteellista. Asetuksia ei saa vaihtaa ja leikka-liimaa sekä efektien käyttö ei paljon haasteetta tuo. Tai siten rohkeasti kokeilete sitä oikeaa kynää ja väärää kättä!!

    VastaaPoista
  2. Vielä haluan kiittää teitä viime vuodesta, olen siitä nauttinut. Vaikka mennyt vuosi oli arkielämässäni kiireinen ja tapahtumarikas, niin tämä teemataide antoi voimaa ja virkistäviä hetkiä. Olette ihania kaikki♥ Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos menneestä mielenkiintoisesta vuodesta ja hauskoista haasteista. Nyt tuli kyllä yliveto, tätä en olisi osannut arvata tuhanteen vuoteen :-)) Mutta haasteeseen tartutaan - vasemmalla kädellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuhanteen vuoteen!! Tämä juuri on hauskinta, yllättää teidät :D Ja te yllätätte minut töillänne.

      .. ja vasurit oikealla kädellä!

      Poista
  4. Kiitos menneen vuoden mielenkiintoisista ja hauskoista haasteista. Tämä on ollut hyvin koukuttavaa :-)

    Minuun on iskenyt teemakuun neuroosi. Kävin puolenyön jälkeen kurkkaamassa, mutta vielä silloin ei haaste ollut julkaistu.
    Hih, mitä täältä löytyikään. Nyt voi tulla melkoista jälkeä, vasen käsi on aivan eri paria oikean kanssa.

    Tätäkö Esther tarkoitti, kun neuvoi säästämään lahjapaperit? Voi tulla yllättäviä ylimenoja pienelle pohjalle :-D

    Nyt on sitten todella haastetta....nyt lintuja ruokkimaan ja ideoita hakemaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasen käsi voi yllättää, Maahinen! Vielä ei kannata käytää kaikkia lahjapapereita, ensi kuussa sitä paljon tarvitaankin ;D
      Jännää odottaa mitä inspisiä löydät!

      Minäkin olen tähän koukussa ;D Heti piti tulla katsomaan, mitä teemasta tuumataaan :-)

      Poista
  5. Kiitos Millin kuluneesta haastevuodesta:)
    Ja vasen käsi on tunnetusti se lomakäsi mutta katsotaan toimiiko se ollenkaan aivojen jatkeena...kylläpä yllätit!!! Ja minäkin katsoin tämän jo yöllä, en ollutkaan ainoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kaikesta avusta ja tuestasi!
      Pitikinpostata heti puolenyön jälkene, mutta vähän myöhästyin :)

      Poista
  6. Hyvää alkanutta taidevuotta ja kiitos menneestä hauskasta haastevuodesta :-)
    Saas nähdä mitä tulee vasemalla kädellä, mutta kädettömätkin kyllä maalavat todella hienoja kuvia pensselit hampaiden välissä. Aihe siis muuten vapaa, mutta kätyetään "väärää" kättä :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma. Tästä voi tulla salaisia taitoja avaava kuukausi :) Sillä toisella kädellä tai jotenkin muuten, vaikka hampailla! Oikeastaan on vain pyydetty pitämään normaali piirtokäsi koko ajan selän takana. Onnistuisiko siten piirtäminen?? ;D Aihe on vapaa.

      Poista
  7. Voi,kiitos. Olen joutunut käyttämään vaseta kahden käsi leikkauksen verran eli useamman kuukauden ja kas kummaa kyllä sillä on oppinut selviytymään kummasti. Uusi harjoitus siis alkaa.kiitos ja idea rikasta vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet siis jo konkari ;) Niin epäilinkin, että harjoitus opetaa, mielenkiintoista nähdä töitäsi.

      Poista
  8. Hauska aloitus vuodelle! Mielenkiintoista!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on kiva aloittaa, jännää mitä sinä keksit!

      Poista
  9. Nyt on aika haastava haaste.

    Hyvää vuotta Millille ja Teemakuun Taiteelle 2016!

    Kiitos myös vuodesta 2015 ja mukavista haasteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haastava, mutta ei mahdoton!
      Kiitos taiteestasi ja inspiksiä tähänkin vuoteen.

      Poista
  10. Kiitos viime vuodesta, kaikista haasteista, niistä joihin itsekin osallistuin sekä tietenkin suuri kiitos kaikille ihanille kanssataiteilijoille, iloista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle että olit mukana ja ilo tähän uuteen vuoteen :)

      Poista
  11. Oletan, että teitä on täällä joku vakiporukka, joka on tehnyt näitä teemakuu, vaihtarit ja mitä näitä nyt on. Olen nimittäin joitain teidän blogeja seuraillut. En ole uskaltautunut ottamaan osaa mitenkään muulla tavalla. Mutta nyt on vuosi vaihtunut, joten auttakaa alkuun minua, josko kokeilisin tätä. Minulla on kolme blogia ja Astan Askareet-blogi soveltuisi tähän juttuun,koska siellä on käsitöitä ym. ei paljon vielä niitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tule ihmeessä mukaan!! Aina on uudet tervetulleita ja sitä toivotaankin mutta me samat "teemalaiset" täällä ahkeroidaan :)
      Eli tee teemaan sopiva maalaus, askartelu kunhan ei ole valokuva..ohjeita on tuossa sivupalkissa ja kun se kuvasi on valmis linkitä se tähän etusivulle tuonne meidän muiden nimien joukkoon ja näin sivusi tulee tänne,eli kopsaat sen osoiterivin blogistasi ylhäältä tänne,tästäkin on ohjeita sivulla. Millin on tämän vetäjä ja häneltä saat tarvittaessa täydelliset ohjeet! Hienoa tule mukaan ja saamme ihailla ja nähdä erilaista taidetta,sillä kaikki luovuus on taidetta :)Ja osallistua saa jokaiseen haasteeseen tai mihin itse haluat, teema vaihtuu kuukausittain. Ei meillä ole vaatimuksia vain tekemisen ilo on pyyntö :) Eli kysyithän nyt teemakuun taiteesta? Taidevaihdot on myös olemassa ja siinä vaihdellaan keskenämmem kuka on mukana tekemiämme maalauksia ym..sille oma sivunsa.

      Poista
  12. joo kysyin teemakuusta. vaihtoihin mulla ei olis materiaalia, ainakaan vielä. katsotaan osaanko nuo linkitykset ja muut vänkeet. kysyn lisää kun tulee ongelmia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ok, sitten vain taiteilemaan vasurilla vai oletko vasuri,sitten oikealla :)Tämä on hauskaa!!!Kysy kun on tarve.

      Poista
  13. olen oikeakätinen, mutta käytän vasuriakin melko näppärästi, käsityöläisenä tarvii molempia. yhden vuoden jouduin onnettomuuden vuoksi käyttämään vasenta, oikean ollessa toimintakyvytön

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin puolestani tervetuloa mukaan teemataiteisiin, Susiemo. Rohkeasti vaan taiteilemaan kanssamme, nopeasti me tutuksi tullaan:)
      Ja kuten Esther jo kertoi, apua annan linkittämiseen, jos ohjeet tuntuvat vaikeilta.
      Jos teet A4 kokoisena, niin ne sopivat Tadevaihtoihinkin, joka on oma juttu, mutta paljon meitä samoja on mukana.

      Poista
    2. Osasinko muka linkittää? Onko se täällä? Kertokaa heti! Jos en osannut, niin mikä meni ehkä pieleen?

      Poista
  14. Ihana haaste! Vasemmalla työskentely on vapauttavaa mutta sen vaan unohtaa kun oikea on tapana. Eiku hommiin...
    Antoisaa uuden vuoden jatkoa kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva,mukaan vaan! Ja kaikkea kivaa uuteen kuluvaan vuoteen!

      Poista
  15. Ongelma. Nyt kun olen tehnyt toisen teoksen, pitääkö se linkittää myös tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse, tunnisteet hoitavat nyt homman! Sinun ptää vaan taiteilla :D
      Klikkaa nimeäsi listalla, niin huomaaat, että kaikki työsi näkyy, uusin ensin.
      Blogiluettelo päivittyy vähän viiveellä.

      Poista
  16. Ekat tehty ja menikös linkitys oikein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit mukaan, korjasin linkkisi :)
      Postattuasi klikkaa kuvan alla Tammikuu-tunnistetta, tulee osoiteriville tämä jonka liitin linkkiin:
      http://lentoparkki.blogspot.com.es/search/label/Tammikuu

      Poista
  17. minen ymmärrä miten saisin tuon teemamerkin blogiini siihen sivupalkkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummenna logo ja kopio se. Lisää Teksti-gadgetti blogiisi ja liitä kopioutu siihen.
      TAI
      Lisäsin Haastenappi-sivulle koodin, jonka lisäämällä Teksti-gadgettiin saa logon sivupalkiin. (tai HTML-gadgettiin)

      Poista
  18. niin joo ja toinen asia, susiemo ja Asta Lylyoja on sama asia, jostain syystä en saa google+ välillä toimimaan niin että saisin blogit näkyviin. en ole kovinkaan nero tän koneen kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytät blogissa bloger profiilia, siksi postauksen pitää lisätä erikseen plussaan. Plussan profiili on omansa, mutta ne voi intergroida yhteen, silloin vakiona on että postaukset tulevat myös g+:aan, Voi toiki myös estää ne yksittäin.

      Poista
  19. Äh,en ymmärrä. Olen vain säätänyt ja naputellut mitä milloinkin. En edes tiedä mitä teen, mun postaukset on varmaan vaikka miten milloinkin. Pitäisi saada joku tänne selittämään kädestä pitäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetin sinulle viestin G+:aan. Siellä on helpompi selittää :)

      Poista