Tuumailuja ja vinkkejä

Uutta teemaa odotellessa vähän tuumailuja. Vaan vielä on aikaa tehdä sarja loppuu, kellä muutama puuttuu.

Olen positiivisesti yllättynyt täältä löytyneen innostuksen ja inspiraation määrästä ja siitä kuinka moni on haasteen ottanut vastaan.  Paljon olen saanut kiitosta, minkä ilolla ja kiitollisuudella otan vastaa. 
Mutta tämä haaste ei olisi mitään, ilman teitä innokkaita ja luovia osallistujia. Suurin kiitos kuuluu siis teille. 
Siispä Iso kiitos teille kaikille!!   

Matkan varrella olen säätänyt haastesivuja. Ohjeistusta yrittänyt selkeyttää, mutta aina saa kysyä neuvoa. Tein kuvia haastenapeiksi, niitä voitte vapaasti käyttää blogissanne, löytyvät nyt omalta sivultaan kaikki. Jos inspis iskee, niin voin joskus lisätä niitä.  Vihjeitä ja toiveita saa aina antaa.
Ensi kuussa lisään linkitysohjelman ja ohjeet siihen. Tarvittaessa neuvon ja vaikka linkitän puolestanne. Kerro siitä kommentissa.  Muistakaa kuitenkin lisätä ne tärkeät tunnisteet!  

t. Millin

* * * * * * * * * 

Tein pienen yhteenvedon kaikista tekniikoista ja välineistä joita olette tässä haasteessa käyttänyt. Näistä vinkeistä löytyy varmaan tuleviinkin haasteisiin ideoita ja inspiraatioita. Ja lisää voi aina keksiä.

Pohjana on paperin lisäksi löytyy pakkauspahvia, rypistetty paperi, tapettia, vanhoja kuvia ja maalausten taustapuolia, voipaperi, ruutupaperia, lasia, jäätä...

Maaleina öljy-, akryyli-, ja akvarellivärit, vesivärit ja -värikynät, silkkiväri, kangasväri, öljypastelli, musteet, lyijykynä, tussi, nestetussi, futuratussi, hiili, värikynä, vahavärit, öljypastellit, guassi, peiteväri, kuumavaha, gesso...

Ja sitten niitä apuaineita ja -välineitä! (sekalaisessa järjestyksessä)
vesi, tärpätti, sokeri, ruokaöljy, ketsuppi, nonparelli, balsamiköynnösmarja, kahvinporo, lumiefektimassa, nenäliina, kynsilakka, ihorasvaa, suolaa, liimaa, naamio, värikynien teroitusroskaa ..
palettiveitsi, lasta, tikku, sieni, kuplamuovi, talouspaperi, vaahtomuovi, veitsi, höyhen, otsalamppu, kattila, papyruskaisla, partakoneenterä, puikot, silitysrauta, kynttilä/tuli, leimasintyyny... 

Käsien apuna kamera, Picasa, Gimp, Photoshop, MyPaint, Illustrator ..  

Jäikö jotakin listasta pois?

Jatketaan samalla innolla ja vihjeitä ja toiveita voi aina kertoa. Oma visioni on , että joka kuukausi perehdytään yhteen aihepiiriin vähän tarkemmin. Aihepiiriin joka itselle ei ole se tutuin, toki välillä varmaan on tuttukin aihe. Niin monen alan osaajaa teitä on. Neuvoja ja vinkkejä toisillemme jakaen saamme intoa ja innostusta luovuuteen. Tietotekniikan jotenkin hallitsen, mutta taiteessa olen itseoppinut harrastaja, joten opettajaksi minusta ei ole, kuten on moni teistä osallistujista. Kaikki palaute on kannustavaa, sitä varmaan kaikki toivovat.




10 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle-tässä on paljon työtä neuvoa linkitykset ja muuta-minulle sait vääntää rautalangasta.Kiitoos paljon.Mainitsinki tuossa alhaalla että viimeinen työ on samassa postauksessa aamullisen kanssa. Siinpä lisäys luetteloon,leimailu muste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä vähän hankala systeemi, mutta jatko sujuu hyvin. Pääasia että sait toimimaan, alku aina hankalaa, mutta loppu onnistuukin jo kuin siivellä.
      Käyn täydentämässä listaa...

      Poista
  2. Hauska tuo yhteenveto :-D Kyllä tuli monenlaista nähtyä ja kokeiltua ja mikäli sinua tunnen, niin lisää hauskaa on tiedossa.

    KIITOS todella paljon tästä syksyn piristeestä. Innolla odotan seuraavaa teemaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän pitkä lista siitä tuli :) Enhän minä noita kaksinyt, vaan te!

      Tämä piristi itseänikin, kiitos kannutuksesta. Malta lauantaihin, Uuna :)

      Poista
  3. Kokeilin linkitystä kollaasista alken. Nyt pitäisi näkyä kaikki jonossa...Hyvä pitää harjoitus.
    Minusta ohjeet ovat nyt selkeät, kyllä näillä pitäisi onnistua. Askel askeleelta kun seuraa ohjeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti koe julkaista, jotta osasin tehdä ohjeistuksen :)
      Oikein näkyy kaikki somasa jonossa :) Tämä harjoitus jää nyt vähän piiloon, mutta saa kokeilee ken löytää. Kiitos Uuna!

      Poista
  4. RaijaAnnikki, nyt linkkisi menee blogisi pääsivulle. Haasteessa sen pitäisi mennä haastekuviin! Eli klikkaa tunnistetta ja kopioi osoiteriviltä. Sinulla siinä lukee: http://lentoparkki.blogspot.com.es/search/label/Taidetta

    VastaaPoista
  5. Poistin linkitys kokeilun, kiitos avusta.

    VastaaPoista